Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2009

Kansainvälistä meininkiä Kurun metsissä

Perjantaina 13. maaliskuuta kolmannen vuoden metsätalouden opiskelijat suuntasivat kohti Kurua mukanaan bussilastillinen kansainvälisiä ympäristöinsinööriopiskelijoita. Tarkoituksena oli esitellä suomalaista metsätaloutta Kurun metsäoppilaitoksen metsissä.

Retki oli osa metsäneuvonnan ja englannin viestinnän integrointia. Osa opiskelijoita oli pitänyt jo viikkoa aiemmin teoriatuokioita suomalaisesta metsätaloudesta luokassa. Nyt haettiin tuntumaa metsäretken järjestämiseen bussilastilliselle porukkaa ja asioiden esittelyyn talvisessa luonnossa. Ympäristöinsinööriopiskelijat saivat puolestaan kunnon kosketuksen talviseen metsäluontoon, kun välillä tarvottiin umpihangessa tunnistamassa puulajeja, pohtimassa luonnontilaisen vanhan metsän piirteiden eroja talousmetsään ja arvioimassa taimitiheyttä uudistusalalla.

Päivän kruunasi maittava kenttälounas maastossa ja juuri sopiva sää – lumi oli pehmeää, muotoutui lumipalloiksi, mutta ei vielä kastellut varusteita. Paluumatkalla tyytyväinen raukeus tavoitti niin metsätalouden opiskelijat kuin ympäristöinsinööritkin. Onneksi oli perjantai.

Teksti: Eveliina Asikainen

SM-Metsätaitokisat Tampereella


Maaliskuun 6.-7. päivä kisattiin metsätaitoilun Suomen mestaruudesta Tampereen Kaupissa.
Kisakeskus sijaitsi Tamkin lähistöllä ja kilpailjoiden ruokailu ja palkintojen jako tapahtui Tampereen ammattikorkeakoululla.
Metsätalouden koulutusohjelman kolmannen ja neljännen vuosikursin opiskeljoita työskenteli tuloslakennassa sekä muissa kilpailun toimitsijatehtävissä.
Tuloslaskenta sujui mallikkaasti ja paremmuusjärjestys saatiin selville jo hyvissä ajoin.
Taitosarjan voitti Keijo Kuitunen Joutsasta ja yleisen sarjan voittajaksi selviytyi Stefan Borgman Sipoosta.

Kuvassa metsätalousinsinööriopiskelijoita tuloslaskennan ollessa kuumimmillaan.

Teksti: Eeva Sundström, kuva: Hannu Liljeroos