Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2012

Ensiharvennuksella loppuvuoden hämärässä

Ensimmäinen vuotemme TAMKin metsälinjalla oli edennyt jo syyslukukauden viimeisille pimeille viikoille, marraskuun loppuun. Pirkanmaan maisema oli vielä talvea odottava…Urheina metsän opiskelijat valmistautuivat tulevaan koitokseen, osa muita innokkaampana – päästiinhän nyt vaihteeksi tositoimiin pitkältä tuntuvien luentopäivien välissä. Allekirjoittaneelle alkava ensiharvennusharjoitus tosin oli vasta lukuvuoden ensimmäinen käytännön työharjoitus, sillä aikaisempi taimikonhoito jäi työkokemuksen avulla väliin… Ei tälläkään kertaa silti ole koko luokka sorvin äärellä, sillä muutama ehkä onnekaskin metsätaistelija oli päässyt myös tällä kertaa livistämään jollakin itsetekaistulla lapulla harjoituksesta. Vitsi, vitsi… Varmasti fiilikset olivat jännät, sillä osa ei ollut aikaisemmin edes koskenut moottorisahaan. Ei hätää – näin ei tarvinnut ollakaan! Sitä vartenhan tässä oltiin harjoittelemassa. Tiedossa oli, että tuleva haaste kohdattiin parityönä, joten tarkkakorvaisimmat saattoivat laittaa tuossa vaiheessa oman turvallisuutensa vuoksi ylös kenen kanssa ainakaan eivät mielellään lähteneet metsään. Kyllä, tämäkin oli vitsi. Joka tapauksessa seuraavat kuusi opiskelupäivää tulivat vierähtämään metsän opiskelijoille kotoisassa ympäristössä eli metsässä. Oli mukavaa päästä tekemään välillä jotakin käytännössä!

1.päivä, tiistai 29.11.2011
Urakka alkoi valistavalla turvallisuusluennolla klo 8.15. Itse ajattelin luennolla kuunnellessani että on todella paljon asioita joihin sahaamisessa tulee kiinnittää huomiota: puun kaatamisesta, kaadon valmistelusta, työturvallisuudesta ja ergonomisesta työskentelyasennoista muun muassa. Kotona sahatessa kaikki oli tuntunut paljon yksinkertaisemmalta, tosin oli ne puutkin itselläni paljon pienempiä kun polttopuita vain sahasin yksikseen. Luennon asioista soitin illalla kotiinkin isälle: ”Olet opettanut väärin, näin se oikeasti tehdään” Moni asia meni aamutorkkuisuudesta johtuen vähän ohi korvienkin, mutta ajattelin että kyllä se siitä kun päästään teoriasta käytäntöön. Maastoon päästiin puoleltapäivin. Harjoittelimme suunnistusta kuviolle ensimmäiseksi. Se alkoi parkkipaikalta ja yritimme samalla suunistaessamme keskittyä mahdollisen korjuureitin valintaan. Jostain kumman syystä metsätaistelujoukkomme hajaantui kolmeen eri reittiä pitkin suunnistavaan ryhmään, vaikka kuvion pitäisi olla sama kaikille? Lopulta kaikki löysivät perille ja päästiin tutustumaan sahan käynnistämiseen. Kaikki oppivat sen ilmeisen nopeasti ja ripeästi siirryttiin siihen mitä kaikki odottelevatkin ettei tuu kylmä eli harvennustöihin. Tai ei päästykään – Vielä! Ensin harjoiteltiin kaatokoloja. Mitä hassumpia versioita niistä alkuun tulikin. Kyllä se tästä!

2.päivä, keskiviikko 30.11.2011
Eilen sahankäytön perusteet opeteltiin melko hyvälle mallille ja tänään ehti koko raamikas metsurijoukkomme työskentelemään aamuhämärästä iltahämärään saakka. Joka puolelta kuului sahan pärinää ja aina välillä jollakin saha hyytyi puolessa välin runkoa, vaikka tehoa niistä sahoista löytyi vaikka Kanadan punamäntyjen kaatoon. Varmasti jo tänä päivänä Stihl 170 tuli kaikille aivan tutuksi, kaikki muistavat sen tehokkaana harvennussahana… Käytössämme oli kolmenlaisia sahoja, tehokkaampia vain muuan kappale. Ne jotka eivät niitä ehtineet heti aamusta kaapaisemaan käteensä oli tyytyminen kotitarvesahoihin eli noihin sataseittemänkymppisiin tilhiin. Jo ekana työpäivänä alkoi näkyä eroja työparien nopeudessa muun muassa juuri sahoista ja työskentelypaikasta riippuen, käyttötuntuman löytymisen ja pinojen etäisyyden takia. Kaikki eivät nimittäin vielä kuulleet ettei kuitutavaraa tarvitse kantaa kauas samaan pinoon vaan pinoja saa olla ajouran vieressä tiheähkösti. Mutta pääasia on että kaikki saivat harjoitella omaan rauhalliseen ja turvalliseen tahtiin. Eihän ollut kyse kilpailusta työparien kesken.

3.päivä, torstai 1.12.2011
Toinen kunnon työpäivä ja entistäkin kokeneempana kaikki lähtivät metsään! Nyt ainakin allekirjoittaneella oli paremmin hengittävät aluskerrat ja maukkaammat eväät kun aiemmin. Oppia se kai tämäkin on edelliseltä päivältä. Nuotio oli mieleinen paikka aina väliin, kun hetken uupumus koitti. Mutta evästämään tänne ei tultu pelkästään. Kun hiki kuivaa, on jo aika siirtyä takaisin työhön. Päivä oli hivenen kosteampi kun edelliset, mutta edelleenki sateelta vältyttiin ja hyvä työmieli säilyi otaksuttavasti kaikilla. Tämä työpäivä olikin minulle yksintyöskentelyä, sillä työparini oli poissa. Se ei kuitenkaan minua yhtään haittannut, koska sain koko päivän käyttää sahaa eikä jäänyt aikaa haukotteluun kuten edellisenä päivänä, kun työparin kanssa sahailtiin vuorotellen. Työskentelyteho on silti vaatimattomampi kun yksin tekee, sillä aikaa meni kuiturankojen siirtelyyn enemmän. Päivän lopulla ei kuitenkaan sen kummemin väsyttänyt vaikka tekikin yksin koko päivän. Osassa muistakin työpareista oli toinen poissa. Varmaan kaikki paikalla olleet alkoivat olla päivän lopuksi perillä ensiharvennuksesta ja loput päivät ovat vain opitun iskostamista selkärankaan!

4.päivä, keskiviikko 7.12.2011
Viiden päivän työskentelytauko lusittu! Apeita kasvoja näkyy tauosta huolimatta. Ehkä juuri pikkuloma on aiheuttanut lomaltapaluumasennusta? Varsinkin kun piti palata oikeisiin töihin eli metsään sahaamaan. Maastossa oli nyt lunta ja ilmakin on edellis viikkoa pirtsakampi. Mielessä todella liikkui että nyt pitäisi jaksaa ottaa taas arjesta kiinni. Automatkalla kuviolle kone alkaikin käynnistyä ja väsymys ja muut haaveet omasta sängystä unohtuivat, kun oli niin hyvät jutut muutaman päivän eron jälkeen. Tänään opettaja mainitsi näyttökaadoista jotka arvioidaan. Halusimme omalta kohdaltamme työparini kanssa ne pois alta jo tänään vaikka näytön sai suorittaa myöhemminkin. Minua huvitti se, että en ollut saanut yhtään konkeloa aikaiseksi ensimmäisen työpäivän jälkeen, mutta heti näyttöpuusta tuli seuraava sellainen. Ei siinä mitään, kun lopulta puu kaatui turvallisesti ja hyvällä kaatokololla nurin! Turvallisuus ja oikeiden valintojen tekeminen oli näyttöä annetaessa tärkeintä. Allekirjoittaneella kehuja tuli työergonomiasta, vaikka vipukarsintatekniikassa oli vielä parannettavaa ja konkeloksi jäänyt puu oli hetkellinen riski työmaalla..

5.päivä, torstai 8.12.2011
Tänään olisi ollut siinä mielessä tärkeä työpäivä, että harjoiteltiin pinojen merkkausta maastoon. Toimenpiteelle löytyy varmasti parempikin nimi mutta mistäpä minä sitä tiedän kun en ollut paikalla kyseisenä työpäivänä. Siihen aikaan kun toiset kävelivät työmaalle, nukkui allekirjoittanut vielä kauneusuniaan, koska hänellä oli tärkeä meno puoliltapäivin. Ei siitä sen enempää. Työparini reenasi puolestaan tänään yksintyöskentelyä koko päivän. Kenellekään ei kuulema sattunut mitään erikoista. Jotkut suorittivat vielä näyttökaatoja. Kummeleita siteeraten ”normipäivä ” siis. Hyvä niin!

6. päivä, maanantai 12.12.2011

Oli viimeinen työpäivä ja tehtävänä oli ainoastaan viimeistellä pinot ja lohkot. Urhea taistelujoukkomme sai kokonaisuudessaan ehkä noin hehtaarin ensiharvennusta aikaiseksi. Ehkä ihan hyvä määrä kun otetaanhuomioon, että koko ryhmämme ei osallistunut hakkuulle, sahoja ei ollut kaikille ja joka päivä joku oli poissa. Lopussa allekirjoittaneelle sattui juuri ennen loppua läheltäpiti tilanne, kun pienehkö puu kaatuikin hieman väärään suuntaan ja lopulta latvus jäi vain metrin päähän toisen työparin jäsenestä. Kyllä siinä vähän sydän jätti lyöntejä väliin mutta onni oli matkassa, ettei olisi pahimmassa tapauksessakaan osunut kuin latvus ja sekin jäi onneksi vähän matkan päähän. Että pitikin tällainen huolimattomuus sattua ja vielä melkein viimeiselle puulle. Ehkä kuitenkin voin olla täysin sättimättä itseäni koska lopussa turvavälit olivat muutenkin olemattomat, kun useat työparit työstivät lähekkäin loppuun lohkojaan ja pieni kiire tuli tehdä ne valmiiksi ennen hämärää. Tähän ajatukseen ainakin päädyimme asiasta keskustellessamme. Joka tapauksessa mitään vakavaa ei sattunut ja työ saatiin tehtyä! Virheistä opitaan – tällä asenteella ei voi tulla kuin vain mainioita metsätalousinsinöörejä! Loppupuhelun ja arvion aika oli nuotiopaikalla viimeisenä ja tarkastettiin tavarat läpi että mitään ei jäänyt maastoon. Jokerina saimme arvuutella harvennuskertymän määrän työstämme. Tulos tulee sitten joskus kun puut viedään pois. Minä tietenkin olen oikeassa. Heitin kaverillekin veikkauksen häneltä kysymättä, kun hän ei ollut enää paikalla loppupäivästä. Jos minä en tiedä, niin sitten oikea tulos osuu hänelle.


Loppuarviona voisin omalta osaltani todeta, että ensiharvennusjakso oli mukavaa vaihtelua opiskeluarkeen ja siitä sai monenlaista hyötyä omaankin elämään. Sahaamisvarmuus sekä tietotaito ja sahausnopeus nousivat hyvin oleellisesti. Itselleni se oli erityisen hyvästä, sillä joululomalla oli tarkoituskena sahata omaa metsää myös. Ei ainakaan tarvitse epäröidä tarttua sahaan vaikkapa neuvoessa toisia, kun sellainen tilanne eteen tulee. Ainoastaan viimeisen päivän vaarapaikka jäi minulle hampaankoloon, mutta sekin on kaverin kanssa keskusteltu läpi. Nyt lähinnä naurattaa moinen muisto. Muillakin on varmasti hyviä ja ehkä salaisempiakin muistoja näiltä päiviltä, mutta ne jääkööt heidän tietoonsa.

Teksti: Esa Halonen, metsätaistelija 11IM